Uutiset

Korona tiedote

KORONATIEDOTE

-Tavoite on pitää Sinilintu auki mahdollisimman kauan ja hoitoon saavat tulla kaikki lapset, joiden molemmilla vanhemmilla on töistä tai kokopäiväopiskelusta johtuva hoidontarve.

-Valtioneuvosto suosittaa, että perheet hoitavat lapset kotona mikäli siihen on mahdollisuus

-Mahdolliset loma/vapaapäivät tulee olla poissa, sekä mahdollisuuksien mukaan esim. lyhentää hoitoaikoja

 

SAIRAUSPOISSAOLO

-Mikäli lapsi on poissa Sinilinnusta minkään sairauden vuoksi, tulee oireiden loputtua olla kotona 5 vrk oireettomana

-Nuhainen tai edes yskivä lapsi ei saa tulla/ olla päiväkodissa, vaikkei kuumetta olisikaan (myös tästä seuraa 5 vrk:n oireeton kotonaoloaika)

-Mikäli lapsella todetaan koronavirustartunta, voimassa olevat ohjeet tarkistetaan ja toimitaan sen mukaan

 

PÄIVÄHOITOMAKSUT

-Maaliskuun hoitomaksuihin ei tule muutoksia

-Mikäli lapsi on poissa koko huhtikuun palautetaan ½ hoitomaksusta

-Mikäli Sinilintu suljetaan, siltä ajalta peritään ½ hoitomaksu ns. hoitopaikan varausmaksuna

-Mikäli lapsi on sairauden vuoksi poissa 11 päivää (tai enemmän) yhtäjaksoisesti palautetaan ½ hoitomaksusta

 

PÄIVÄKODIN SULKEMINEN (tähänkin tulee valitettavasti varautua)

-Suljetaan X-ajaksi, mikäli joku viranomainen niin päättää

-Suljetaan X-ajaksi, mikäli jollain hoitolapsesta tai henkilökunnalla todetaan koronavirus

-Suljetaan X-ajaksi, mikäli henkilökuntaa ei ole riittävästi, eikä sijaisia saatavilla

-Poikkeustilanteesta johtuen sulkemispäätös voi tulla todella äkillisesti yhden yön/ päivän aikaan, siksi kehoitamme jo nyt laatimaan suunnitelman B lapsenhoidon järjestämiseksi

 

ESIOPETUS

-Poikkeustilanteen vuoksi esioppilailla on lupa jäädä pois esiopetuksesta

-Esiopetuksen tavoitteiden toteutumiseksi annamme tehtäviä kotiin ja hoidon jatkuessa paikkaamme poissa-oloa antamalla ns.”tukiopetusta”

-Sinilintu- (tilanne 23.3.2020)

 



  • Tekijä: Maarit
  • Luotu: 23.03.2020, 10:59